Ajankäytön suunnittelu lähtee liikkeelle siitä mikä sinulle on tärkeää. Jos kysyisin sinulta “Miten ajankäyttösi jakautuu itsestä huolehtimisen, perheen, ystävien ja työn välillä?”, miten sinä vastaisit? Viekö työ ison osan ajastasi ja vieläpä niin, että työpäivän päätteeksi sinulla ei ole energiaa viettää aikaa kunnolla perheesi ja ystäviesi kanssa, saati lähteä vaikka lenkille? Jos tilanne kuulostaa tutulta, pysähdy nyt hetkeksi ja mieti mikä sinulle on tärkeää ja mihin haluat käyttää kallisarvoista aikaasi.
Kokemuksia ja vinkkejä vastuulliseen henkilöstöjohtamiseen
Mitä on hyvä johtajuus?
Johtajuutta on yhtä monenlaista kuin on johtajia. Itse ammennan omassa työssäni paljon omista johtajakokemuksista ja haluan edistää sitä, että jokaisella työntekijällä on oikeus hyvään johtajuuteen. Olen itsekin opiskellut erilaisia johtamisoppeja, mutta mielestäni kaikkein tärkeintä johtamisessa on kohdata ihminen, yksilö ja auttaa häntä tekemään parhaansa.
ITSENSÄ JOHTAMINEN JA KIIRE
Elämme maailmassa, jossa useimmiten aloitamme lauseen; ”sori kun minulla on ollut niin kiire…”
Minusta itsensä johtaminen on ajankäytön hallintaa. Niinkin arkisia asioita kuin, että milloin teen töitä tai milloin käyn kaupassa tai milloin käyn lenkillä. No senhän luulisi sitten olevan helppoa, eikö niin?