Ihminen on kokonaisuus ja tunteet ovat osa ihmistä. Se miten annamme niiden vaikuttaa meihin, miten niitä käsittelemme tai miten niitä kohtaamme, vaikuttaa meihin ja ympärillämme oleviin ihmisiin. Tunteita ja työpaikkaa ei voi erottaa. Eihän tunteita ja vapaa-aikaakaan voi erottaa. Mutta onko niin, että tunteet eivät kuulu työpaikoille? Etenkin ne negatiiviset ja ehkä muissa hämmästystä herättävät tunteet, pitäisikö ne kätkeä ja piilottaa?
Mitä on hyvä johtajuus?
Johtajuutta on yhtä monenlaista kuin on johtajia. Itse ammennan omassa työssäni paljon omista johtajakokemuksista ja haluan edistää sitä, että jokaisella työntekijällä on oikeus hyvään johtajuuteen. Olen itsekin opiskellut erilaisia johtamisoppeja, mutta mielestäni kaikkein tärkeintä johtamisessa on kohdata ihminen, yksilö ja auttaa häntä tekemään parhaansa.
Työyhteisön merkitys
Kun johtajalla on aikaa, se tuo tulosta
Yrittäjä perustaa yrityksen oman substanssiosaamisen kautta ja jossain vaiheessa tulee aika, jolloin hän palkkaa myös työntekijän tai useita työntekijöitä. Tällöin yrittäjän rooli muuttuu ja hänestä tulee johtaja, esimies ja työnantaja. Ja myös tälle työlle on hyvä löytää aikaa, koska se näkyy suoraan tuloksessa.