työ

Rekrytoinnista

Rekrytoinnista

Useampi yrittäjä on kertonut minulle, että heillä on haasteita löytää työntekijöitä. Näin kertoi minulle myös eräs asiakkaani, jolle olen nyt rekrytoinut viimeisen 1,5 vuoden aikana jo neljä työntekijää. 

YKSIN VAI KAKSIN -TYÖELÄMÄN TÄYDELLINEN MATCH

YKSIN VAI KAKSIN -TYÖELÄMÄN TÄYDELLINEN MATCH

Minulle on tärkeää, että töissä voi nauraa ja jopa itkeä tilanteen tullen. Teen sen mielummin jonkun kanssa, kuin yksin. Itse koen olevani todella onnekas, että olen löytänyt rinnalleni jopa kaksi työelämän täydellistä matchia. Toisen löysin kotoa, toisen verkostoitumalla. Mistä sinä löydät oman matchisi ja miten?

 

Lakisääteinen työterveys - ei pakollinen paha

Lakisääteinen työterveys - ei pakollinen paha

Kun työllistät työntekijän, sinulla on velvollisuus järjestää hänelle työterveys. Parhaimmillaan työterveys on yrittäjän kumppani, jonka kanssa yhteistyö sujuu ja helpottaa yrittäjän arkea, myös taloudellisesti.

Näin onnistut rekrytoinnissa

Näin onnistut rekrytoinnissa

Ilmoitus MOL:n sivuille ja sitten odotellaan. Hetken odottelun jälkeen töihin valitaan paras hakija. Tämä mielikuva on tuttu, kun moni miettii uuden työntekijän palkkaamista.

Tämä kuva ei vastaa todellisuutta, ei ainakaan enää.